sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

MonroeCupin visakysymyksiä, osa 1

Toisen MonroeCupin lähestyessä loppuaan, ajattelimme, että olisi hauskaa julkaista FilmiLiekissä otteita tähän mennessä alkuvuoden aikana pidetyistä Visoista. Joten olkaapa hyvät, tässä Cup I:sen (jonka voitti joukkue 400 Kekkosta) neljä viimeistä visaa kysymyksineen ja vastauksineen. Lisää julkaistaan, kun sillä päällä ollaan. Jos nämä tuntuvat helpoilta kannattaa tulla visaamaan itselleen ilmaista juotavaa Ravintola Artturiin keskiviikkoisin puoli seitsemältä (p.m.).

LEFFAVISA 1.3 (27.1.)

PERUSKYSYMYKSET

1. Mikä Marilyn Monroen elokuva on antanut nimensä maineikkaalle punk-bändille?
- The Misfits eli Sopeutumattomat, 1961
2. Kuka näyttelee naispääosan Aleksi Salmenperän elokuvassa Paha perhe?
- Pihla Viitala
3. Elokuvantekijä Markku Lehmuskallio on erityisesti suomalaisen dokumenttielokuvan klassikko. Kenen kanssa yhteistyössä hän on tehnyt elokuviaan viimeiset parikymmentä vuotta?
- Anastasia Lapsui
4. Kuka muusikko näyttelee pääosan Wong Kar-Wain elokuvassa My Blueberry Nights?
- Norah Jones
5. Kenen kirjaan perustuu Kultainen kompassi?
- Philip Pullman

MONIVALINTA

6. Kuinka monesta Alfred Hitchcockin elokuvasta säveltäjälegenda Bernard Herrmann
oli Oscar-ehdokkaana?
a) 0
b) 1
c) 3
d) 5
- a)
7. Miksi Mikko Niskanen valmistui vuonna 1949?
a) näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta
b) metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta
c) ohjaajaksi Moskovan elokuvakoulusta
d) filologiksi Tampereen yliopistosta
-a)
8. Mistä käsitteestä tunnetaan venäläinen elokuvateoreetikko Lev Kulesov?
a) photogeenisyys
b) montaasi
c) kuvan plastisuus
d) cinema verité
- b) montaasi
9. Minne seikkailijat matkasivat sukellusveneellä Raquel Welchin ja Stephen Boydin
tähdittämässä elokuvassa Fantastic Voyage vuodelta 1966?
a) Maapallon keskipisteeseen.
b) Ihmisen sisään
c) Jupiterin Europa kuuhun.
d) 65 miljoonaa vuotta ajassa taaksepäin
- b)
10. Minkä ikäisenä Greta Garbo vetäytyi elokuvanäyttelemisestä?
a) 32
b) 36
c) 44
d) 47
- b)

VIHJEOSIO

11. Kuka elokuvantekijä?
4 pt) Tämä amerikkalainen oli 26-vuotias ohjatessaan esikoisensa. Elokuva voitti
1989 Cannes'n Kultaisen Palmun ja toi ohjaajalleen myös hänen ensimmäisen Oscar-
ehdokkuutensa - parhaasta käsikirjoituksesta.
2 pt) Hänen elokuviaan ovat mm. Kukkulan kuningas, Kafka ja Schizopolis.
1 pt) Vuonna 2000 hän teki Oscar-historiaa: kaksi hänen ohjaustaan oli samaan
aikaan ehdolla parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta. Hän voitti ohjaaja-Oscarin
elokuvasta Traffic.
- Steven Soderbergh
12. Kuka näyttelijä?
4 pt) Hän on syntynyt kesäkuun ensimmäisenä 1937. Läpimurtonsa elokuvaan hän
suoritti 80-luvulla. Hän on näytellyt mm. rikosetsivää - useita kertoja -, kahta
eri presidenttiä sekä Jumalaa.
2 pt) Hän on ohjannut elokuvan Bopha! Rikollista hän on esittänyt mm. elokuvissa
Hard Rain - Kova sade ja Nurse Betty.
1 pt) Clint Eastwoodin ohjauksessa hän on ollut kolmesti, Million Dollar Babyssä
Oscarin arvoisesti.
- Morgan Freeman
13. Kuka kirjailija?
4 pt) 40-luvulta lähtien hän työskenteli aika ajoin myös syvästi halveksumassaan
Hollywoodissa. Hänen kädenjälkensä näkyy mm. Billy Wilderin ohjauksessa Nainen
ilman omaatuntoa, George Marshallin elokuvassa Sininen Dahlia sekä Hitchcockin
elokuvassa Muukalaisia junassa.
2 pt) Hänen kirjojaan ovat filmanneet mm. Howard Hawks, Edward Dmytryk ja Robert
Altman.
1 pt) Hänen sankarihahmoaan ovat esittäneet mm. Dick Powell, Humphrey Bogart,
Robert Mitchum ja Elliot Gould.
- Raymond Chandler

ÄÄNINÄYTTEET

1. Buena Vista Social Club, Wim Wenders 2. Leijonakuningas, Jeremy Irons & Rowan Atkinson ääniraidalla 3. Kaasua, komisario Palmu!, Matti Kassila 4. The Third Man (Kolmas mies), Carol Reed 5. Zardoz, John Boorman

LEFFAVISA 1.4 (3.2.)

PERUSKYSYMYKSET

1. Missä elokuvassa Marilyn esiintyi Betty Grablen ja Lauren Bacallin kanssa?
- Kuinka miljonääri naidaan (How To Marry a Millionaire), 1953
2.Mikä oli Sydney Lumet'n esikoiselokuva, vuodelta 1957?
- 12 vihaista miestä, pääosassa Henry Fonda
3. Kuka näyttelee Jumalaa Kevin Smithin elokuvassa Dogma?
- Alanis Morrisette
4. Ketkä kaksi Nobel-palkittua kirjailijaa olivat käsikirjoittamassa Howard
Hawksin elokuvaa Kirjava satama (2 pt)?
- William Faulkner ja Ernest Hemingway.
5. Mitkä kolme eläintä esiintyvät Veikko Huovisen kirjojen pohjalta tehtyjen
elokuvien ja tv-elokuvien nimissä (3 pt)?
-Lammas, hamsteri ja koira -> Lampaansyöjät, Hamsterit sekä Koirankynnen
leikkaaja.

MONIVALINTA

6. Missä seuraavista elokuvista Mario Van Peebles EI ole näytellyt?
a) Posse
b) New Jack City
c) Ali
d) Malcolm X
- d)
7. Kuinka monta fiktioelokuvaa Bob Dylan on ohjannut?
a) ei yhtään
b) yhden
c) yhden yhdessä Dennis Hopperin kanssa
d) Neljä
- b) yhden, kyseinen elokuva oli nimeltään Renaldo and Clara ja se ilmestyi
vuonna 1978. Dylan on ohjannut myös yhden musiikkidokumenttielokuvan nimeltä Eat
the Document vuodelta 1972.
8. Kenestä kovaksikeitetystä kirjailijasta Wim Wenders on ohjannut kyseisen
kirjailijan sukunimeä kantavan elokuvan?
a) Norman Mailer
b) Samuel Beckett
c) Dashiel Hammett
d) Jim Thompson
-c) Dashiel Hammett
9. Kuka heistä EI ole esittänyt Robin Hoodia?
a) Kevin Costner
b) Mel Brooks
c) Errol Flynn
d) Cary Elwes
-b Mel Brooks, Mel Brooks on sen sijaan ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan
Robin Hood: Men in Tights, jossa Cary Elwes näytteli Robin Hoodia.
10. Minkä lempinimen nuori Teuvo Tulio sai näyttelemiensä mykkäelokuvaroolien
johdosta 1920-luvun lopulla?
a) Suomen Benito
b) Suomen Mussolini
c) Suomen Valentino
d) Suomen Casanova
-c)

VIHJEOSIO:

11. Kuka kulttinäyttelijä?
4 pt) Hän on viimeinen henkilö, jolle on myönnetty MTV Movie Lifetime Achievement
Award, palkinto, jonka ovat saaneet mm. Chewbacka ja Jason Voorhees.
2 pt) Hänen kulttimaineensa perustuu nepotismiin, mainioihin pikkurooleihin
kuulun ohjaajaveljensä elokuvissa.
1 pt) Näitä elokuvia ovat mm. Apollo 13 ja Grinch.
- Clint Howard, Ronin veli

12.Mikä elokuva?
4 pt) Sen keskeisissä rooleissa on kolme ohjaajaa. Se ilmestyi vuonna 2003, se
sijoittuu Bostoniin ja sen käsikirjoitti Brian Helgeland.
2 pt) Se perustuu Dennis Lehanen romaaniin, joka käsittelee syyllisyydentuntoa ja
lapsuustraumoja nuoren naisen murhan kautta.
1 pt) Se on Clint Eastwoodin 4. ohjaus, jossa hän ei itse näyttele.
- Mystic River eli Menneisyyden ote

13. Kuka elokuvantekijä?
4 pt) Hän on kirjoittanut - tai kääntänyt - Kunniattomien paskiaisten saksan
kieliset vuorosanat.
2 pt) Hän säveltää itse elokuviensa musiikin. Hän on ohjannut Krzysztof
Kieslowskin käsikirjoituksen elokuvaksi Heaven.
1 pt) Hänen läpimurtonsa oli Franka Potenten tähdittämä Juokse, Lola! (Lola
Rennt).
- Tom Tykwer

LEFFAMUSA:
1. Rocky, "Gonna Fly Now", Bill Conti
2. E.T., John Williams
3. Lahjomattomat (The Untouchables), Ennio Morricone
4. Hatari!, "Baby Elephant Walk", Henry Mancini
5. La Dolce Vita, Nino Rota

LEFFAVISA 1.5 (10.2.)

PERUSKYSYMYKSET

1. Missä elokuvassa Marilynin vastanäyttelijänä oli ranskalainen Yves Montand?
- Let's Make Love (Lemmenloukku, 1960)
2. Mitkä neljä elokuvaa Darren Aronofsky on ohjannut? (1 pt/leffa)
- Pii, Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream), The Fountain ja The
Wrestler - Painija.
3. Kuka muusikko näyttelee naispääosan Wong Kar-Wain elokuvassa My Blueberry
Nights?
- Norah Jones
4. Ketkä kaikki näyttelevät kesken kuvausten kuolleen Heath Ledgerin hahmoa
elokuvassa The Imaginarium of Dr. Parnassus? (3 pt.)
- Johnny Depp, Colin Farrell, Jude Law
5. Kuka on Aki Kaurismäen elokuvien leikkaaja?
- Aki Kaurismäki

MONIVALINTA

6. Mitä miehiä ovat Ben Sharpsteen, David Hand ja Clyde Geronimi?
a) nyky-Hollywoodin kuuluisimpia agentteja
b) Walt Disneyn ohjaajia
c) legendaarisia lavastajia
d) 1910-20-lukujen Hollywoodin myyttisiä stuntmiehiä
- b) Walt Disneyn ohjaajia, heidän ohjauksiaan ovat mm. Lumikki ja 7 kääpiötä,
Dumbo ja Tuhkimo.
7. Mikä oli Roberto Rosselinin ja Ingmar Bergmanin ensimmäinen yhteinen elokuva?
a) Stromboli
b) Uskottomuus (La paura)
c) Europa '51
d) Elena ja miehet
- a) Stromboli; Elena ja miehet on Jean Renoirin ohjaus.
8. Mikä oli ensimmäinen elokuva jonka Thelma Schoonmaker leikkasi Martin Scorseselle?
a) Sudenpesä, 1973
b) Alice ei asu enää täällä, 1975
c) Taksikuski, 1976
d) Kuin raivo härkä, 1980
- d)
9. Mikä seuraavista EI ole Alfonso Cuarónin ohjaus?
a) Ihmisen pojat (Children of Men)
b) Ja äitiäs kanssa (Y tu mama tambien)
c) Amores perros
d) Harry Potter ja Azkabanin vanki
- c)
10. Kuka legendaarinen tuottaja-ohjaaja otti Charles Chaplinin elokuvatalliinsa
vuonna 1914 näin mahdollistaen Chaplinin ensimmäiset lyhytelokuvat?
a) Georges Melies
b) Mack Sennett
c) James Hollywood
d) Jack Warner
- b)

VIHJEOSIO

11. Kuka kanadalainen näyttelijä?
4 pt) Hän syntyi Lontoossa vuonna 1966. Hän tulee Kanadan arvostetuimpiin
kuuluvasta suvusta: Hänen äitinsä, Shirley Douglas, on Kanadan teatteri-
maailman aatelisia, hänen isänsä on vielä paremmin tunnettu näyttelijä.
Lisäksi hänen isoisänsä, Tommy Douglas, oli sosialistipoliitikko, jonka
kanadalaiset vuonna 2004 valitsivat maansa historian suurimmaksi henkilöksi.
2 pt) Hänen ohjaajiaan ovat olleet mm. John Schlesinger, Rob Reiner, Alex Proyas
sekä ennen kaikkea Joel Schumacher,jonka ohjaus The Lost Boys merkitsi läpimurtoa.
1 pt) Hänen tunnetuin roolihahmonsa on Jack Bauer.
- Kiefer Sutherland
12. Mikä elokuva?
4pt) Elokuvan ohjaaja kuoli auto-onnettomuudessa heti elokuvan
kutsuvierasensi-illan jälkeen vuonna 1977.
2p) Elokuvassa näyttelevät muun muassa Antti Litja ja Heikki Nousiainen.
1p) Elokuva perustuu Arto Paasilinnan romaaniin.
- Jäniksen vuosi
13. Mikä vuosi?
4pt) Howard Hawksin Rio Bravo, Alfred Hitchcockin Vaarallinen romanssi ja
Billy Wilderin Piukat paikat ilmestyivät.
2pt) Parhaan elokuvan Oscarin voitti Ben-Hur. Renny Harlin syntyy ja Errol
Flynn kuolee.
1pt) Ranskan uuden aallon lopullinen läpimurto tapahtui Cannes’n
elokuvajuhlilla Truffaut´n 400 kepposen myötä.
- 1959.

ÄÄNINÄYTTEET
1. La Dolce Vita 2. Hullu Pierrot 3. Michael Clayton 4. Johnny Guitar 5. Semi-Pro

LEFFAVISA 1.6 (17.2.)

PERUSKYSYMYKSET

1. Kuka kaunotar oli Marilynin tyttöystävä elokuvassa Herrat pitävät vaalea-
veriköistä (Gentlemen Prefer Blondes, 1953)?
- Jane Russell
2. Englantilainen teatteriohjaaja ja Kate Winsletin puoliso Sam Mendes on ohjannut 5
elokuvaa. Mitkä? (1 pt/leffa).
- American Beauty, Road To Perdition, Merijalkaväen mies (Jarhead),
Revolutionary Road ja Kohti uutta (Away We Go)
2. Millä nimellä tunnetaan paremmin elokuvantekijä Bernard Shakey?
- Neil Young; hän on ohjannut 5 koko illan elokuvaa
3. Millä elokuvalla Wim Wenders voitti Cannesin Kultaisen palmun vuonna 1984?
- Paris, Texas
5. Quentin Tarantinon elokuvassa Kill Bill tavataan mm. palkkatappaja Johnny Mo.
Kehen elokuvantekijään Tarantino tällä viittaa?
- Zhang Yimou.
6. Minkä maalainen on Robert Downey Juniorin hahmo elokuvassa Tropic Thunder?
- Australialainen (viisinkertainen Oscar-voittaja Kirk Lazarus)
7. Minkä elokuvan nimi tulee kansainvälisen politiikan käsitteestä, jolla
tarkoitetaan status quo –tilanteen säilyttämistä Syyrian ja sen rajanaapureiden
välillä länsimaiden toimesta?
- Syriana
8. Missä kahdessa elokuvassa Paul Newman ja Robert Redford näyttelivät yhdessä?
- Butch Cassidy ja Sundance Kid; Puhallus (The Sting)
9. Mikä oli ensimmäinen ns. Dogma-elokuva?
- Juhlat eli Festen, ohj. Thomas Vinterberg
10. Mikä oli Renny Harlinin ensimmäinen pitkä elokuva vuodelta 1985?
- Jäätävä polte eli Born American

MONIVALINTA

11. Mikä oli Ingmar Bergmanin ensiohjaus?
a) Kiihko
b) Jano
c) Kriisi
d) Vankila
-c) Kriisi vuodelta 1946. Kiihko julkaistiin vuonna 1944 ja se oli ensimmäinen
Bergmanin alkuperäiskäsikirjoitukseen perustunut elokuva. Elokuvan ohjasi Alf
Sjöberg.
12. Kuka heistä oli Ranskan elokuva-arkiston, Cinémathèque Françaisen, legen-
daarinen perustajajäsen ja pitkäaikainen johtaja?
a) Henri Langlois
b) Andre Bazin
c) Georges Franju
d) Pierrot Fou
-a) Henri Langlois, elämäntyö-Oscar 1974
13. Mikä seuraavista EI perustu Alan Mooren luomaan sarjakuvaan?
a) Watchmen
b) From Hell
c) V niin kuin verikosto
d) Swamp Thing
- d) Vaikka Moore on kirjoittanut Swamp Thingia, sen ovat luoneet Len Wein ja
Berni Wrightson
14. John Martin Feeney tunnetaan paremmin nimellä
a)John Wayne
b) John Ford
c) Sean Connery
d) George Clooney
- b) John Ford
15. Minkä niminen elokuvatapahtuma Tampereella järjestettiin kevättalvella 1969?
a) Tampereen teekkareiden elokuvaviikko
b) Vihaa ja konsensusta
c) Tampereen lyhytelokuvapäivät
d) Tampereen elokuvajuhlat
- c) Tampereen lyhytelokuvapäivät muuttui seuraavana vuonna kansainvälisiksi
elokuvajuhliksi

VIHJEOSIO

11. Kuka lucky bastard?
4 pt) Hän on 41-vuotias kanadalainen koomikko. Vaikka hän ei ole koskaan ollut
A-listan tähti, on hän urallaan suudellut Julia Robertsia, Salma Hayekia,
Jennifer Anistonia, Amanda Peetia ja Neve Campbellia.
2 pt) Edellä mainittujen lisäksi hän on myös suudellut Lisa Kudrow'ta, Courteney
Coxia ja Matt LeBlancia.
1 pt) Hänen tunnetuin roolihahmonsa on Chandler Bing.
- Matthew Perry
12. Mikä kaupunki?
4 pt) Bullitt kaahasi sen katuja Ford Mustangilla.
2 pt) Gus van Santin Milk kertoo tämän kaupungin poliittisesta vaikuttajasta
1 pt) Harry Callahan oli tämän kaupungin likaisin kyttä
- San Francisco
13. Kuka ranskalainen elokuvaohjaaja?
4 pt) Hän kuoli ennen aikojaan 54-vuotiaana vuonna 1957. Hänen pojastaan tuli
kuuluisa dokumentaristi, jonka pääteos on nelituntinen Suru ja sääli.
2 pt) Häntä pidetään Stanley Kubrickin suurimpana oppi-isänä. Molemmat ovat
filmanneet Arthur Schnitzleriä: Kubrick teki Eyes Wide Shutin, etsimämme
ohjaaja Intohimojen karusellin eli La ronden.
1 pt) Hänen klassikkojaan ovat Liebelei, Kirje tuntemattomalta naiselta,
Salaperäiset korvarenkaat ja Lola Montes.
- Max Ophüls

LEFFAMUSA
1. Johannes Brahms (viulukonsertto), There Will Be Blood 2. Arvo Pärt 3. Terrence Malick, Julma maa (Orff & Keetman: Musica Poetica) 4. Samuel Barber (Adagio), Platoon 5. Chris Isaak (Baby Did A Bad, Bad Thing), Eyes Wide Shut, Stanley Kubrick

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti