maanantai 20. joulukuuta 2010

Traileri, elämäni valo

Elokuvan mainoselokuva eli traileri on kaunis asia. Jo vuosikymmeniä sitten trailerista kehittyi paljon enemmän kuin pelkkä tuotemainos, se on näyte osaamisesta, joskus ensimmäinen tuliainen löytöretkestä uuteen tarinaan ja oma taiteenlajinsa. Filmihullulle se on bensaa liekkeihin. Lupaus innostavasta huomisesta.

Joka lupaus joko lunastetaan tai sitten ei. Jälkimmäisessä tapauksessa traileri osoittautuu itse pääasiaa kiinnostavammaksi. Vuoden 2010 parhaan esimerkin tästä tarjoaa sarjakuvafilmatisointi Kick-Ass. Syystä tai toisesta (lue: huono ohjaus) lupaavasta asetelmasta lähtevä elokuva ei missään vaiheessa lähde sellaiseen lentoon kuin sen trailerit. Joukon ylivoimainen helmi lähestyy elokuvaa sen parhaan hahmon, 10-vuotiaan tappokoneen Hit Girlin kautta. Traileri on kuin elokuvan parhaista hetkistä tiivistetty puriste, energinen, anarkistinen ja mielettömän hauska. Minun puolestani Chloe Moretzille voisi ojentaa Oscarin vaikka saman tien. (Biisi on The Dickiesien Banana Splits.)



Viimeisiään hengittävän vuoden mieliinpainuvin traileri lienee kuitenkin täysin toisesta puusta veistetty The Social Networkin esittely. Kuten Kick-Assissä, tässäkin kantava oivallus liittyy musiikin valintaan. Belgialaisen tyttökuoro Scalan ja Radioheadin Creepin liitto tuntuu ilmaisevan tiiviisti ja täydellisesti Facebookiin ja muihin sosiaalisiin medioihin kiinnittyvää massiivista konnotaatioverkostoa. Alun montaasi pinnalta persoonattomista statuspäivityksistä ja viesteistä näyttöpäätteellä ovat osoitus siitä, miten traileri voi tuoda elokuvaan lisää käyttämällä omia, elokuvasta riippumattomia keinoja. Toisin kuin Kick-Assissä, katsojalla on vakaa visio siitä, mitä aiheita elokuva käsittelee; ja toisin kuin Kick-Ass, The Social Network ei ole pettymys teatterissa. 



Tulossa olevien elokuvien joukosta yksi on ylitse muiden, Terrence Malickin The Tree Of Life. Kubrickin aseman Yhdysvaltain johtavana elokuvarunoilijana perinyt Malick on tätä ennen ohjannut noin neljässäkymmenessä vuodessa neljä elokuvaa, jokainen niistä suvereeni mestariteos. The Tree Of Lifen traileri ei pyri kertomaan tarinaa, vaan välittämään tunnetta, kokemusta. Siinä vuorottelevat vaivattomasti hengittävät arkikuvat, häkellyttävät lapsuusnäyt ja kosmiset visiot, kaiken taustalla Malickin syvän humanistinen perusnäkemys. The Tree Of Lifen traileri on kaunis asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti