perjantai 31. joulukuuta 2010

Strange Days A-Comin'

Vanha vuosi vaihtuu uuteen sujuvasti uuden milleniumin aattoon sijoittuvan Strange Daysin parissa. Latteasti ilmaistuna epätasaisen uran tehneen Kathryn Bigelow'n tuotannossa Strange Days lukeutuu onnistuneimpiin eikä studiotöistä sen edelle voida asettaa kuin sukellusvenejännäri K-19. Näille elokuville on yhteistä se, mikä viime vuoden kiusaannuttavasta Hurt Lockerista puuttui - kineettisyys. Ja sujuva käsikirjoitus. Strange Daysin sokkeloiset käänteet virtuaalitodellisuuksineen on ideoinut James Cameron, jonka puolestaan olisi kyllä pitänyt katsella tämä vanha työnäyte ennen Avatarin kirjoitushommiin ryhtymistä.

Ei sillä, että puhuisimme tässä klassikosta. Mutta Strange Daysissä on jo vuonna 1995 vanhanaikaiselta vaikuttaneen sinertävän värimaailman ja joskus velton huulenheiton ohella karismaattisia (Jeremy Renner, katso sanakirjasta mitä se tarkoittaa) näyttelijöitä kuten Ralph Fiennes ja Angela Bassett, ryhdikästä kerrontaa ja tarpeeksi käänteitä erottamaan se selvästi edukseen tämän päivän vastaavista scifi-kokeiluista. Siinä tölväistään jopa ajankohdan poliittisia ongelmia Los Angelesin mellakoihin liittyen. Ennen muuta toiminta on niin rytmikästä, että se viehättää edelleen. Bigelow on kaikin puolin kyvykäs tekijä ja luulenpa, että se varsinainen näyttö on vasta hänen seuraava työnsä. Tai sitä seuraava.

Mikä miellyttävintä, Strange Daysissä uusi vuosi on parempi kuin edellinen. Onnellista vuodenvaihdetta!

3 kommenttia:

  1. Ihan vain tiedoksi että Strange Days on jotakuinkin täydellisyyttä eikä K-19 MITENKÄÄN voida laittaa sen edelle.
    Ehkä myös turhan paljon aistin tuosta angstia varsin pätevää Hurt Lockeria ja Jeremy Renneriä kohtaan. Toinen katselukerta paransi kohtuullista ensivaikutelmaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedoksiannosta, ja olisin täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi ellei Strange Days olisi monessa suhteessa vajavainen ja ellei K-19 olisi vielä sitäkin taidokkaammin ohjattu. Hurt Lockerin aiheuttama angsti heijastuu väistämättä jokaiseen sitä koskevaan tekstiin, mistä pahoittelut.

    VastaaPoista
  3. Et nyt ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Strange Days on siis lähes täydellistä elokuvaa, ei suinkaan vajavaista. Haluan myös täsmentää että Bigelown töistä K-19 jää, vaikka hyvä elokuva onkin, Point Breakin ja Hurt Lockerin taakse.
    Soimaat Lockeria ihan suotta.

    VastaaPoista