Kulkurin iltahaulikko...

                                                    +

                                                     =

Cinemadrome 3:n lauantaisena lähtölaukauksena toimi neljäs Grindhouse-elokuva Hobo With A Shotgun, parodia ja pastissi 70- ja 80-lukujen vigilante-elokuvista. Sarjan ehdottomasti tähän asti huonoin osa oli samalla myös monella tapaa aidoin.

Kertomuksen päähenkilö, Pummi Ilman Nimeä, saapuu alussa pienehköön kaupunkiin, jota hallitsee psykopaattinen rikollispomo ja hänen kaksi poikaansa. Yhteiskunta on täysin tuhoutunut aina uskottavuuden rajojen yli. Joka tapauksessa tilanne on se, että poliisijohto on järjestäytyneen rikollisuuden taskussa, ja huumekauppa ja väkivalta saavat kukoistaa kaduilla. Kunnes puutarhuriksi ryhtyy vastentahtoinen Rutger Hauer.

Ohjaaja Jason Eisener on valinnut parodian työkalukseen huonon maun, mikä tietää estotonta veren räiskimistä ja joka lajin ylilyöntejä. Asenne on kuin Trash Videon pätkissä, tuhatkertaisella budjetilla. Monessa kohtaa mieleen tulee myös Troma-yhtiön riemuremmi. Toisaalta Hobo With A Shotgun vertautuu Robert Rodriguezin Planet Terroriin ja Macheteen, ja tällöin alkaa paljastua, ettei Eisenerilla ole hallussaan Rodriguezin vertaista arsenaalia. Huono maku voi olla tervettä vastarintaa valtavirralle, mutta silloinkin vaaditaan tiettyä kykyä ja näkemystä. Eisener on valinnut mennäkseen liian usein aidan matalimmasta kohdasta, ja kankaalla näkyy puuduttavassa määrin puolihuolimatonta käsivarakuvausta, tylsiä rajauksia ja amatöörimäisiä alakulmia.

Mutta jos Grindhouse-liikkeen eräs tarkoitus on tehdä kunniaa genre-elokuvan roskaiselle aluskasvustolle, täytyy myöntää, että Hobo With A Shotgun on esikuvilleen uskollisin. Ilmeisen tarkoituksellisesti sen käsityö on yhtä huonoa kuin elokuvissa, joihin se viittaa: kuvaustapa ja -tyyli vaihtelee ja kuvat ovat väliin liian punaisia ja väliin liian sinisiä.

Eisenerin suurin virhe on kuitenkin siinä, että hänen elokuvastaan puuttuu karismaa. Hobo With A Shotgun on liian ällöttävä ollakseen cool. Sen sairaasta henkilögalleriasta uupuu raikasta huumoria - vain konkari Hauer puhuttelee valkokankaan läpi. Näin ollen mustaksi huumoriksi tarkoitetut kohtaukset, kuten koululaisbussin polttaminen Burn, Baby, Burnin soidessa eivät naurata, vaan vain tympäännyttävät. Paljonpuhuvasti elokuvan paras kohtaus on sen komeanvärinen intro, jossa Hobo matkustaa tavarajunalla vanhan ajan tyyliin.

Niinpä Hobo With A Shotgunin anti jää sinne tänne pitkin elokuvan mittaa sattuviin osumiin, joiden välissä on aika paljon aikaa odoteltavaksi. Riippuu jokaisen yksilöllisestä mausta ja arvomaailmasta, pyörivätkö teatterista pois päin astellessa mielessä päällimmäisenä elokuvan hyvät hetket vai keskenkasvuiset törkeydet.