tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kari Heiskasesta kiinnostuneille

Radio Suomi: Miten minusta tuli minä: Ohjaaja, näyttelijä Kari Heiskanen
http://areena.yle.fi/audio/1333880095225

Ohjelmassa Heiskanen kertoo muun muassa Ryhmäteatterista (hieman editoiden):

"Meillä oli semmonen periaate, että pääroolit vaihtuu, vuorotellen kukin saa pääroolin, ja näytelmiä katsottiin sit myöskin sen mukaan, että toi sopis tolle. Meillähän oli semmonen jako, että minä tein kaikki jyrkät ja sadistit ja tämmöset toimitusjohtajat sun muut insinöörit ja Vierikon Vesa teki hullut ja Pertti (Sveholm) taas teki tämmöset lepposammat tai jopa tämmöset homoeroottisesti virittyneet, meillä oli jossain määrin oma genre, jota rakennettiin."

Kerrotun pohjalta onkin mielenkiintoista seurata, mitä miehet ovat näytelleet. Tämänhän näkee esimerkiksi jokaisesta Tabun jaksosta. Kaikki eivät pidä Kari Heiskasesta. Mutta ainakin itse yhdistän hänet takakireiden, älykkäiden ja/tai särmikkäiden miesten rooleihin. Jälki on voimakasta ja mieleenpainuvaa. Tietynlaiset hahmot sopivat hänelle kuin sormi nenään.

Mitä sitten? Maailmassa on ohjelmia useista eri taiteilijoista. No, tuli vaan mieleen; Yle Teemalla esitetään torstaina Mikko Niskasen elokuva Syksyllä kaikki on toisin. Sivuroolissa näemme nuoren Heiskasen. Esittely elokuvasta: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/syksylla-kaikki-on-toisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti