perjantai 8. kesäkuuta 2012

MOV: Dokumentit floppasivat alkuvuodesta

Suomalaiset ovat käyneet katsomassa kotimaisia elokuvia jo nyt enemmän kuin koko viime vuoden aikana, lippuja on myyty yli 1,3 miljoonaa kappaletta. Tieto tuntuu yllättävältä, sillä uusinta Risto Räppääjä -rahastusta (yli 292 000 katsojaa) lukuunottamatta mitään megahittejä ei alkuvuoden julkaistuista löydy. Mutta ilmeisesti elokuvat ovatkin keränneet katsojia edellisvuotta tasaisemmin. Eli kaikilla on mennyt yhtä huonosti.

No ei, onhan Le Havren noin 130 000 myytyä lippua hyvä, vaikkei ilmiömäinen menestys. Sen sijaan kalliin Iron Skyn porhallus näyttäisi katkenneen huonoa sanaa levittäneeseen viidakkorummutukseen ja 178 000 katsojaan sopii olla enemmän kuin tyytyväinen. Oikeudenmukaisuuden toteutumista edustaa Varaston täysin odottamaton menestys: pienen budjetin näytelmäfilmatisoinnilta ei ollut syytä odottaa mitään, mutta sepä kolehtoi karvan verran vajaat 200 000 katsojaa. Lämmittää, että katsojat ovat vihdoinkin löytäneet Taru Mäkelän, hienon dokumentaristin ja rikollisesti laiminlyödyn Pikkusisaren ohjaajan.

Dokumentaristina Mäkelä varmaan tuntee empatiaa kilpailussa häviölle jääneitä dokumentaristikollegoitaan kohtaan. Sillä dokumentit ovat todella ottaneet pataan. Kovin odotuksin ladattu Kovasikajuttu on myynyt hiukan alle 13 000 lippua, mikä perinteisesti olisi dokumentille hyvä tulos, mutta tekijöillä oli täysi syy odottaa jotain enemmän, Reindeerspottingin (n. 63 000 katsojaa) veroista menestystä. Ovathan leffasta olleet innoissaan ihan kaikki. Ilmeisesti sex, no drugs & rock'n'roll on huonompi kaava kuin no sex, lots of drugs & no rock'n'roll. Vielä huonommin kävi vielä paremmalle elokuvalle, Katja Gauriloffin hyvin vaikuttavalle esikoiselle Säilöttyjä unelmia. 5 000 katsojaa tässä ekoaktiivisessa maassa kuulostaa vitsiltä, mutta sieltä se vaan totuus katsoo silmästä silmään. Suoraan poliittisesti kantaa ottavan Punaisen metsän hotellin on nähnyt vain reilut 1 600 ihmistä. Mutta yhtään tippaa ymmärrystä ei herunut Anssi Mänttärin mainiolle fiktiolle Saunavieras. Koska sen katsojia on vain 119, voisimme kenties perustaa kerhon? T-paidan rintapuolella voisi lukea "Näin Saunavieraan" ja rintapuolella "Jalo Rautakallio fan club". Tosin katsojamäärä epäilemättä kaksinkertaistuu ensi viikon Sodankylän esityksen/esitysten myötä. Tuleepahan enemmän menekkiä paidoille...

Ulkomaisista elokuvista ei muuta kuin yksi hupaisa huomio. The Avengers on ollut jättiläismäinen hitti kaikkialla muualla - paitsi Suomessa. Marvel-elokuva, jonka edellä kaikkien aikojen hittilistalla ovat enää Avatar ja Titanic, on myynyt vain 106 000 lippua eikä viikkomyynti ole muutamaa tuhatta enempää. Mitä tälle "maailman toiseksi amerikkalaisimmalle maalle" on tapahtunut?..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti