lauantai 15. joulukuuta 2012

Viron elokuva 100 vuotta, osa üks

Viron elokuva täyttää sata vuotta, mitä Niagara juhlistaa esittämällä sarjan virolaisia klassikkoja sekä neuvosto- että itsenäisyyden ajalta. Tällainen huomionosoitus on kunniallista toimintaa sekä solidaarisessa että kulttuurisivistävässä mielessä. Ja vaikka nämä seikat eivät kiinnostaisikaan, on ilo huomata ainakin ensimmäisten elokuvien olevan myös palkitsevia.

Virohan ei ole koskaan kuulunut merkittäviin elokuvamaihin - paitsi lyhytelokuvassa, etenkin animaatiossa -, mikä on jälleen yksi yhdistävä tekijä Suomeen, jos unohdamme Kaurismäki-anomalian. Mutta vuoden 1927 suurelokuva Viron vapaussodasta, Noored kotkad, osoittautuu vallan mainioksi.

Nuoret kotkat on sydämeltään kepeä, reipashenkinen sotaelokuva, joka juhlii muutamaa vuotta aikaisemmin käytyä vapaussotaa (1918-20) Neuvostoliittoa vastaan, missä Eesti Vabariik voitti itselleen itsenäisyyden toiseen maailmansotaan saakka. Otsikon nuoret kotkat ovat kolme nuorta kaverusta, jotka astuvat perheensä jättäen aseisiin ja lähtevät rintamalle isänmaan puolesta. Suomeen 30-luvulla muuttaneen Theodor Lutsin ohjauksessa kuvaillaan jäntevästi erilaisia kiperiä tilanteita, joihin sankarit joutuvat. Patriotismiin perinteisesti kuuluva raskastahtisuus loistaa miellyttävästi poissaolollaan eikä edes venäläisiä vallan demonisoida. Tappelukohtauksissa, joissa muun muassa pelastetaan neito häväistykseltä, on sähköä, ja lopun asiaan kuuluvassa suurtaistelussa on jopa eeppisyyttä, josta taloudelliset rajoitukset eivät paista läpi. Mitään suurta analyysiä teoksesta ei löydy, mutta ei sitä kauheasti osaa kaivatakaan. Ennen kaikkea hyvin kerrottu elokuva on varsin kauniisti kuvattu ja saa muistamaan, miksi sitä rakastaa filmiä. Oikeissa käsissä sillä saa aikaan erinomaisia asioita.

Mainio yksityiskohta: mykkänäytöksessä käytetty Shostakovitshin hurmoksellinen ryntäysmusiikki tuntui lähes läpi elokuvan kuin varta vasten sävelletyltä.

Jostain aivan toisesta paikasta on kotoisin Viimne reliikvia - Taistojen  mies (vaikka Viimeinen pyhäinjäännös olisi parempi). Grigori Kromanovin ohjaamaksi vakuutettu historiallinen elokuva oli restauroidun kopion krediiteissä pistetty jonkun toisen - olikohan lavastaja Rein Raamat? -nimiin.

Keskiaikaan sijoittuva, vuonna 1969 neuvostovallan aikana valmistunut, Viron isoimmaksi kansalliseksi menestykseksi noussut Viimne reliikvia alkaa paatoksellisilla kuvilla kuolevasta mahtimiehestä, joka siirtää hirmuisella vakavuudella eteenpäin pyhäinjäännösarkun, jonka kohtalo muodostaa siipirattaan kertomuksen myllyssä. Alkutekstien päällä soi aivan yhtä pateettinen ja vakava laulu viestien elokuvasta, joka on tehty otettavaksi vakavasti. Tarina käynnistyy ja käy niin, että luostari, joka on vastuussa pyhäinjäännösten tulevaisuudesta odottaa sitä kantavan ritarin saavan jumalallisen ilmoituksen kautta toimintaohjeet. Kuinka sattuukaan, hillittömän hyvärunkoisen neidin saapuessa luostariin ilmoittaa tämä Hans saaneensa ilmestyksen, että arkku voidaan luovuttaa luostarin hoteisiin välittömästi neidin avioiduttua arkun luovuttajan kanssa. Epäilys alkuvaikutelmista alkaa hiipiä mieleen, kunnes Hans ja Agnes lähtevät ratsastusretkelle. Hans haastaa olevansa näiden tienoiden ehdoton kunkku satulassa, jolloin Agnes kirmaisee reippaaseen laukkaan. Ja sitten laulu alkaa. "Põgene, vaba laps!" kuuskytlukulaisena iskelmänä itsensä Eri Klasin sovittamana. Ja ratsastusmontaasia kestää kaksi minuuttia. Ja tarinan alkua on vasta raapaistu.


Viimne reliikvia on aivan hillitön Liivinmaan sodassa teutaroiva seikkailu, jossa pidetään reipasta tahtia yllä eikä dumasmaisissa käänteissä säästellä. Virossa tämä hulvattomissa väreissä kylpevä ralli on legendaarinen, ja sen vuorosanoja muistetaan toistella vieläkin. Eduard Bohnhöhen alkuperäisromaani kuuluu koulujen lukemistoon, jos kohta monet valitsevat paljon mieluummin elokuvan. Vihkiytymätön tapittaa valkokangasta helposti epäuskoisena leuat ammollaan. Miekkataisteluja, petollisia velipuolia, rakastuvia nunnia, salaluukkuja, hevostakaa-ajoja (eräässä kohtauksessa suitset karkasivat siinä määrin käsistä, että sillalta suistunut hevonen kuoli, mitä ei pidä hyvällä katsoa), palavia linnoja, palavia luostareita, palavia heinäpaaleja, neitsyiden ruoskintaa...Viimne reliikvia ei olisi ollenkaan kala kuivalla maalla esim. Night Visionsin tai Cinemadromen ohjelmistossa. Lisäksi Taistojen miehestä on luettavissa peiteltyä vastarintaa neuvostovaltaa kohtaan. Kuinkas muuten. "Põgene, vaba laps!"

Näihin kahteen ensimmäiseen Viro-elokuvaan saapui kymmenen katsojaa kumpaankin. Jännityksellä odotamme, mihin huomenna ylletään. Huonoihin uutisiin kuuluu, että täksi päiväksi tarkoitettu luento peruttiin esitelmöijän sairastuttua (jos paikalla olisi ollut se kymmenikkö, ehkäpä parempi näin), ja että huominen esitys Viron lähihistorian tärkeimmästä elokuvasta Klass on peruttu johtuen Newtownin joukkomurhasta. Oikea päätös sikäli, että elokuvaan tuskin olisi voinut paneutua sen omien meriittien kantamana, mutta erittäin toivottavaa olisi uusinta lähitulevaisuudessa, jotta elokuvaa voisi tutkailla ajankohtaisena kommentaarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti