Jos Lada olisi elokuvateatteri

Helsingin Taidehallissa on vielä muutaman päivän nähtävillä yksi vuoden suomalaisista lyhytelokuvatapauksista. Karjala-näyttelyn taiteilijoihin kuuluva Veikko Björk on tehnyt piskuisen, neljän minuutin mittaisen dokumenttielokuvan Äänisen sydämeen unohdetusta Tolstjakovon kylästä. Tettigonia cantans, idänhepokatti -teoksessa kuullaan ala-asteikäistä poikaa ja hänen tulkkiaan, jotka muun muassa selittävät, kuinka kylässä on neljä taloa, joista peräti kolmessa asutaan. Kaikki ulkomaailmassa - kartantekijät mukaan lukien - tuntuvat unohtaneen kyläpahasen, jonne ei virtaa juokseva vesi, ei juokse sähkö eikä kulje edes hyvää tietä. Mutta se on olemassa, ja nyt se on ikuistettu elokuvaan. Jokin hyväntuulinen absurdius liikuttaa elokuvassa merkillisellä tavalla, mutta elokuvan todellinen vaikuttavuus syntyy tavasta, millä Björk on asettanut sen esille.

Tettigonia cantans, idänhepokatti projisoidaan videotykin kautta hyvin käytetyn ja koristellun Lada 1700i:n pystyyn nostetun konepellin sisäpinnalle. Autoon - jos Lada olisi auto - voi istahtaa sisään elokuvaa katsomaan: sisälle mahtuu neljä henkilöä tai kenties viisi, jos he ovat vaatimattomia.

Simppeli syrjään viskatun kylän muistiin taltiointi muuttuu ympäristönsä vuoksi joksikin muuksi, installaatioteokseksi, joka synnyttää väkevän tunnun ajasta, menetetystä kodista, siirtolaisuudesta, matkustamisesta, paikoilleen jäämisestä, lo-fista, anti-modernismista, anti-urbanismista. Nostalgiastakin, mutta ei hempeilevästä sellaisesta. Björkin teos puhuttaa myös ilkamoivan oivaltavana demonstraationa elävän kuvan käyttö- ja esitysmahdollisuuksista. Kokemus on hauskempi kuin mikään, mitä kivenheiton päässä Tennispalatsissa voi nähdä.

Ja tietenkin, tämä on elokuva myös idänhepokatista, niin eläimestä kuin sen automaailman vastineestakin.