perjantai 25. lokakuuta 2013

Cinemadrome tuo Halloweeniksi filmiä Tampereelle

Voipi olla, että Halloween on suomalaiskansalliselle kulttuuriperinnölle uppo outo vuodenaikajuhla, mutta cinefiilisestä näkökulmasta se on kaikista juhlapyhistä elokuvallisin. Siksi on Cinemadrome, joka tänäkin syksynä saapuu kahtena viikonloppuna Niagaraan John Carpenterin henkeä visusti kunnioittaen.

Huomenna 26. päivä saadaan siis maistiaisia drometuksesta kolmen elokuvan verran pimeyden laskeuduttua kaduille ja ihmissydämeen. Parasta tässä on, että kaksi näistä esitetään filmiltä.

Kello 21.00 Adam Wingard: You're Next

Joka tulee diginä ja hurjan hypetyksen saattelemana. Elokuvan käsikirjoittajaakin rahdataan Helsinkiin saakka kaiken kansan pällisteltäväksi. Kaiken lisäksi You're Next nähdään Tampereella jopa ennen Helsingin Night Visionsia. Lunastaako keskivertoperheen illallisen pilaamaan saapunut murhajoukkio odotukset, siitä ei FilmiLiekki ota vastuuta, mutta antaa pointsit kauhuohjaajalle, jonka nimi tuo mieleen Ryhmä-X:n legendaarisen arkkivihollisen Jason Wyngarden eli Aivon.

Kello 23.00 Herk Harvey: Carnival of Souls

Halloween-illan tähtihetki ja varsinainen löytö drome-tiimiltä vuodelta 1962. Ohjaajansa ainoa teos nauttii rajatonta kulttisuosiota ja on aito klassikko pikkuruisesta budjetistaan huolimatta - ja sen vuoksi. Nyt ei kyseessä ole niinkään goretusta, vaan painostavatunnelmainen trilleri auto-onnettomuuden uhrista, jota eräs tivoli alkaa vetää magneetin lailla puoleensa. Tätä kannattaisi matkustaa katsomaan matkankin päästä.

Kello 01.00 Conor McMahon: Stitches

Ja ilta päättyy, ennakkotietojen perusteella, läträykseen. Irlantilaiset ovat päättäneet elvyttää tappajaklovnigenren ja Cinemadrome juhlii tätä seikkaa 35-millisen filkan voimin. Mitä tähän voi sanoa? Irlantilaiset on pop ja pelottavat pellet on pop. Kuinka pahasti tämä yhtälö voi pettää? Eikä sekään ole sanottu saako niiden pirun irkkujen solkkauksesta mitään selvää - mutta onko sillä edes mitään väliä?

Lisätietoja Cinemadromen sivuilta.

Carnival of Souls

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti