lauantai 7. maaliskuuta 2015

Albert Maysles 1926-2015



Dokumentaristi Albert Maysles kuoli torstaina 5. maaliskuuta 88 vuoden ikäisenä. Vuonna 1987 menehtyneen veljensä Davidin kanssa hän muodosti amerikkalaisen cineman merkittävimmän veljesparin dokumenttielokuvan saralla.

Mayslesin veljeksiltä tunnetaan Yhdysvaltain ulkopuolella huonosti muuta tuotantoa heidän kuuluisimman teoksensa Gimme Shelter (1970) lisäksi. Erinomainen, klassikon asemaan noussut tutkimus The Rolling Stonesin pahamaineisesta Altamontin konsertista on jättänyt varjoonsa uran, joka olisi ilman sitäkin ollut merkittävä. Mayslesit kuuluivat direct cineman aallonharjalle 1960-luvun alusta lähtien toteuttaen lyhyitä muotokuvia Orson Wellesistä, Marlon Brandosta ja Truman Capotesta. Ensimmäistä kokopitkää, Kauppamatkustaja (Salesman, 1968), pidetään yleisesti merkkipaaluna direct cineman historiassa. Gimme Shelter seurasi kaksi vuotta myöhemmin. Legendaarista taiteilijapariskuntaa kuvannut puolituntinen Christo's Valley Curtain (1974) asetettiin Oscar-ehdokkaaksi lyhyiden dokumenttien sarjassa. Seuraavana vuonna valmistui kolmas todella klassinen Maysles-pitkä, Grey Gardens, kulttimainetta nauttiva dokumentti Jackie Kennedyn tädin ja serkun eksentrisestä elämästä easthamptonilaisessa kartanossa.

Veljeksistä vanhempi, Albert, toimi yleensä projektien pääkuvaajana. Hänen oppi-isänsä oli Robert Drew, jonka klassikossa Primary (1960) Albert  toimi toisena kuvaajana yhdessä Richard Leacockin kanssa: D.A. Pennebaker toimi äänittäjänä. Albert kreditoitui kuvaajana myös mm. sellaisissa klassikoissa kuin Monterey Pop (1968) ja When We Were Kings (Kehäkuninkaat, 1996). Ohjaajana hänelle kertyi noin 50 työtä elokuvassa ja televisiossa, yli 70 kuvaajana. Korkeasta iästään huolimatta Albert Maysles ahkeroi ja kuoli lopulta saappaat jalassa: oma ohjaus In Transit on jälkituotannossa ja Keith Haring -aiheinen teos menetti pääkuvaajansa kesken filmausten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti