torstai 17. syyskuuta 2015

Mikael Fräntille, 1944-2015, kunnioittaen

Elokuvakerho Monroe ottaa hatun päästään, luo katseensa maahan ja jättää hyvästit eräälle Suomen aidoimmista filmihulluista, Mikael Fräntille. Herra Fränti, teidän poismenonne oli yllättävä ja aivan liian ennenaikainen. Monelle edustamamme sukupolven elokuvahullulle teidän työnne elokuvakriitikkona varsinkin Helsingin Sanomissa oli konkreettinen ja olennainen osa elokuvakasvatustamme - perjantain kritiikkien lukeminen oli rituaali. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen aloitettu elokuvablogi Kino ja TV jatkoi enemmän kuin tervetulleena elämäntyötä elokuvan pohtijana. Ja olipa kritiikkienne kanssa sitten samaa tai eri mieltä, ne tarjosivat joka kerta ajateltavaa ja näkemystä. Kukaan ei voinut eikä voi kiistää teidän elokuvahulluutenne aitoutta ja sen jaloutta. Elokuvakerholaisena te kuuluitte Suomen suurimpiin aktivisteihin ja siten jokaisen elokuvakerhon esikuviin suorien tai välillisten vaikutteiden kautta. Kenellä hyvänsä, joka toivoo saavansa suomalaisen elokuvaharrastamisen saralla yhtä paljon aikaan, riittää totta vie tavoiteltavaa. Kuten kertoo Antti Alanen Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa.

Kunnioittaen,

Elokuvakerho Monroe, Tampere

Alfred Hitchcockin Vertigo, ensimmäinen elokuva, jonka Mikael Fränti valitsi bloginsa "mestariteossarjaan"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti